Vihdoinkin suklaata! -tai siis kaakopuiden katveessa.

Jaa Hans!

Se on sitten menoa taas.
Tällä kertaa Andien itäpuolelle Amazonin viidakon läntisimpiin nurkkiin, jossa on ollut kolme vuotta käynnissä projekti huippusuklaavalmistaja Pacarilla. Mehän luonnollisesti tuomme siis Pacarin suklaata Suomen ihmeelliseen maahan.

Ja siitä alkaa Amazoni-meininki

Täältä tätä löytyy kaupoistakin melko tuhti rivillinen Pacaria, toivottavasti vielä suomestakin joku päivä.

Itse hotellihuoneessa otettu huono kuva Suklaalevystä.

Pacarin ideana on tehdä suklaata alusta loppuun niin läpinäkyvästi ja vastuullisesti kuin vain mahdollista myös luonnon monimuotoisuus säilyttäen. Tämä uusi projekti tapahtuu pienessä kylässä nimeltään Santa Rita. Tätä ei edes Google Maps löydä, koska tonteille oli lähes mahdoton päästä autolla vielä pari vuotta sitten. Lähinnä sijaitsevat Googlesta löytyvät kaupungit ovat Archidona ja Tena.

Takapiha.

Heti alkuunsa kun kuulin, että Pacari on projektin aikana saanut ääntä pidettyä kunnassa sen verran kovasti, että ovat saaneet paremman tien aikaan. En ollut kovin vakuuttunut sen hyödyistä, mutta sitten ilmeni, että Ecuadorissa on jokunen vuosi sitten kielletty metsästys näiltä omavaraistaloudessa eläviltä ihmisiltä. Jengi saa kuitenkin tarvitsemansa hyödykkeet pääosin luonnosta, mutta käyttävät kuitenkin puhelimia ja muita tietokonemööpeleitä, johon tarvitsee rahaa ja sitä on ollut vaikea saada koko kylää hyödyttäen. Kylässä asuu noin 200 ihmistä ja koko kylällä on mahdollisuus hyötyä Pacarista. Pacari maksaa kaakaopavuista kyläläisille 2 kertaa enemmän kuin edelliset ostajat, joille kyläläiset yrittivät myydä kaakaopapuja.

Hengaillaan ja odotetaan paikallista energiajuomaa jengin kämpillä.

Santa Ritassa, metsälle menossa.

Nyt jokaisella kyläläisellä on mahdollisuus kerätä kaakaohedelmiä metsästä niin vähän tai paljon kuin haluaa. Ja kun puhun metsästä, tarkoitan metsää. Nämä eivät ole mitään viljelmiä, vaan metsässä kasvaa kaikkea laidasta laitaan ja luonto on todella monipuolista!

Tällaset pikkuset odotteli äitiä tuomaan ruokaa.

Näin ne hengailee puussa.

Pacarin avulla kylään on alettu rakentamaan säältä paremmin suojaavia taloja vanhojen puisten läpivetoisten ja vettä pitämättömien harvojen puutalojen sijaan. Kuka tahansa ja koska tahansa voi siis kerätä valmiita kaakaopapuja metsästä silloin kuin huvittaa. Tällä kertaa meidän mukanamme on äitejä lapsineen. On lauantai, ja edellisenä iltana on ollut Ecuadorin jalkapallo-ottelu ja kaikki miehet ovat rankahkon juhlimisen jälkeen rokulipäivää viettämässä :)

Siinä sitä leikataan

Meitsi kuvaa

Lähdimme sitten liikkeelle ensin juotuamme vähän paikallisista superpuun lehdistä uutettua juomaa. On hyvin piristävää ja täysin luonnollista. Tätä voi olla, että vielä jonain päivänä täältä vielä tuomme mukanamme! Kiertelemme metsässä ja kaikesta huomaa, että täällä ei ole istuttamalla istutettu yhtään mitään! Pusikoissa on tietenkin melkoinen määrä kaikkia önnimönniäisiä ja hyönteisiä ja niiltä on suojauduttava. Joidenkin enemmän kuin toisten :)

Seikkailemme ihmisten kanssa metsässä, poimimme kaakaohedelmiä, pidämme hauskaa ja otamme paljon kuvia. En osaa käyttää viidakkoveistä ihan kuubalaisten kumouksellisten tavoin ja sekös paikallisia naurattaa. Odottakoon vaan kun näkevät minut Mora kädessä :)



Tovin metsässä liikuttuamme saavumme pienen puron varrelle, jonne Pacarin avulla rakennettiin silta ja  ihan huikee lepotila ihmisille jos tekevät pitkää päivää (siellä pidettiin talkoojuhlat ja ihmiset grillas ja tanssi ja piti hauskaa ja rakensi upeen suojan auringolta ja sateelta) Ei oo ihan vielä valmis, siitä puuttuu nimittäin vielä puulattia, mutta melkein valmis kuitenkin :b Siis jokaisen sisäinen Tarzan herää heti tollasessa mestassa! Tämä pitää saada mökille!

Itse hedelmä. Toi valkonen on tosi makeeta ja sen voi imeskellä
pois jos karkkihammasta kolottaa.

Siellä katotaan, että mihin lattia laitetaan :)

Ihan huikee maja!

Ja jotta tulisi selväksi kenen kanssa olemme täällä, niin Pacarin perustajan Santiago Peraltan ja hänen vaimonsa Carla Barboton ja kahden skidinsä kanssa. Nää tyypit varmaan ihan oikeesti joskus muuttaa tänne metsään jos mahdollista. Santiago tekee kaikkensa asiansa edistämiseen ja on aina ihmisten hyvinvoinnin, luonnon monipuolisuuden ja pienviljelijöiden asialla. Kaverilla on sertifikaatteja vaikka mistä ja lisää on tulossa. Jos jollain on sydän mukana, sen on oltava Santiago. Onneksi herralla on kuitenkin pilkettä silmäkulmassa, koska muuten homma menisi liian vakavaksi.

Santiago ja upeita kyläläisiä!

Santiago, Carla ja skidit ja joku keräilijä :)

Paula, meitsi ja puro.

Sitten kun hedelmät on kerätty koriin ja on aika palata kämpille. Tämän jälkeen pavut otetaan kaakahedelmän sisältä ja laitetaan fermentoitumaan kaksi päivää kerrallaan kolmeen eri otteeseen. Tämän jälkeen pavut nostetaan pöydälle ja annetaan kuivua noin viikon verran. Raakasuklaan ja normisuklaan eroista Santiago ei kuitenkaan kerro muuta uin, että ero on fermentoinnissa. Kun kysyn, että mikä siinä eroaa, hän vastaa että fermentointi ja naurahtaa :).

Papujen käsittelysali.

Fermentointiastiat

Fermentoinnin jälkeen pavut kuivataan tuossa pöydällä, kyllä.

Täältä pavut sitten kuljetetaan suoraan Pacarin tuotantotiloihin, joissa niistä valmistetaan suklaata noin 200 kilometrin päässä poimintapaikasta.

seuraavassa kirjoitelmassa vieraillaan Pacarin tehtaalla, syödään kananjalkoja, mahalaukkua, toukkia yms.
Pysykää siis taajuuksilla hyvät ystävät!

Energiajuoma tulilla. Ei Red Bullia.

Lauantai-illan hengailut meijän auton rontin päällä.